Kehoyhteyden vahvistuessa opin luottamaan oman kehon viisauteen, sen rytmiin ja tarpeeseen levätä, kun sen aika on. Opin tunnistamaan päivät, jolloin kaikki oli mahdollista ja käyttämään energian hyödykseni. Armollisuuden lisääntyessä opin, että suunnitelmalla on lupa muuttua.

Lopputulos

Minusta tuli ihminen, joka tietää mitä haluaa, miten sitä kohti edetään ja mitä on todellinen vapaus. Vain elämällä ja kokemalla todeksi päivät, kun häpeän aallot pyyhkivät ylitseni, kun suklaa maistui paremmalta kuin suunnitelma, kun ystävä ei tukenutkaan tavoitettani. Kun tekeminen oli tylsää ja yksinäistä. Opin näkemään, mitenselkeä suunta ohjaa päivittäisiä pieniä arjen valintoja. Valinnat eivät tule kieltämisen ja kontrollin kautta, vaan tietoisuudesta mikä toimii minun keholleni, miten pienet nautinnot ovat osa tavallista arkea ilman syyllisyyttä. Miten elämä muovautuu voimavarojen mukana.

Minusta kasvoi ihminen, joka ei odota motivaation heräämistä, joka liikkuu säästä riippumatta, välittämättä muiden mielipiteistä, koska se on osa minua. Liikunta ei ole erillinen suoritus, vaan sitä mitä tarvitsen voidakseni hyvin. Voidakseni olla minä.

Tärkeintä on ollut lempeä, mutta vahva tuki, joka on palauttanut raiteilleen tarpeen niin vaatiessa. Pitkäjänteistä työtä, mutta mikään ei ole niin vakavaa. Tiedän mitä teen ja lopulta teen aina parhaani. Se riittää.

Kaikessa on kyse tasapainosta. Kaaoksesta löytyy rauha ja rutiineista turva.

Olin valmis astumaan todelliseen voimaani ja elämään elämää, jonka sisimmässäni tiesin olevan olemassa. Siksi löysin polun.